Lämpö, ilmanvaihto ja kosteus suurennuslasin alla
Vanhan talon eläjä voi hetkittäin luulla asuvansa ja elävänsä ”kuin ennen vanhaan”: lattia narisee, uuni humisee, hiiri rapisee, kello raksuttaa. Mutta millaista oli oikeasti ennen vanhaan?
Rajoitutaanpa kahteen tärkeimpään fysikaaliseen seikkaan: oliko talon sisäilmasto aikaisemmin parempi kuin nykyään? Vaihtuiko ilma paremmin vai huonommin?
Vanhan talon ilma vaihtui tehokkaasti ja jatkuvasti uunilämmityksen avulla. Kunnon ilmanvaihtoa tarvittiinkin, sillä väkeä – lapsia, sukulaisia, palkollisia ja taloon poikenneita – oli nykymenoon verrattuna monin verroin. Mutta oliko ilma kosteampaa vai kuivempaa kuin nykyään? Tämä ongelma on tullut esille esimerkiksi tutkittaessa julkisivujen maalivaurioita, joiden osasyynä on sisäilman kosteus. Ainakin kesällä ilma vaihtui nykyistä nopeammin ikkunoiden kautta, kun tuplat kannettiin vintille.
Vettä taloon tulee nykyään monesta lähteestä paljon aiempaa enemmän. Vanhoihin taloihin rakennetaan saunoja tai vähintään suihkutiloja, ja niinpä kylpyhuoneen peili sumenee vesihöyrystä ja menettää peilauskykynsä vuorokauden kiireisimpinä hetkinä. On siis liian kosteaa.
Myös pyykki pestiin ennen vanhaan saunalla tai saunarannassa ja kuivattiin ulkonaruilla tai vintillä. Kuivuvat vaatteet eivät olleet kostuttamassa sisäilmaa kuten nykyään.
Kun taloon ei tullut vettä, ei ollut vesijohtojen tuomia ongelmia. Nykyajan korjauskohteita vanhassa talossa ovat ennen muuta hikoilevat tai salaa tiputtelevat vesijohdot sekä rikkinäiset astianpesukoneet.
Edellä olevan vertailun mukaan talossa olisi ennen ollut kuivempaa. Mutta oliko sittenkään näin? Ruokaa tehtiin silloin isolle väelle monta kertaa päivässä, ja kattiloissa kiehuivat sekä ruoat että pesuvedet. Ison väen vaatteet kostuivat ulkotöissä, ja ne tuotiin uuninpankolle kuivumaan. Ulkokosteat puut tuotiin sisään asettumaan, eikä siivouspäivänä säästelty vettä: tuvan lattia kuurattiin valkoiseksi, ja yksi jos toinenkin ämpärillinen hulautettiin huuhteluksi.
Muutenkaan ei ennen kaikki ollut aina tiptop-kunnossa. Piipun juuressa sisäkatossa oli usein kosteuden aiheuttamia läikkiä, kun sadevesi oli päässyt suoraan tai salakavalia reittejään sisään. Ikkunan alapuoliset hirret olivat ennenkin huonossa kunnossa, jos ikkunan vettä ohjaavat rakenteet, esimerkiksi ikkunapenkin vesilista tai alapuitteen tippalista, eivät olleet kunnossa ja tuuli painoi ikkunasta valuvan veden seinän sisään. Multipenkkirakenteessa seinän alin hirsi lahosi helposti, ja jos isäntä oli saamaton, sitä ei muistettu ajoissa vaihtaa.
Oliko ennen kaikki paremmin? Lopullista vastausta en saanut.
Pari mantranomaista perushokemaa haluaisin panna kostean tarinani loppukaneetiksi:
- älä rakenna saunaa vanhan talon sisälle
- asenna suihkutilaan suihkukaappi
- mieti pyykin kuivaamista vintillä tai kosteuden tiivistävän kuivauskoneen hankkimista
- älä ripottele vesipisteitä holtittomasti ympäri taloa
Ja lopuksi: älä jätä taloa oman onnensa nojaan ummehtumaan. Talo tykkää kun sitä asutaan!
Viri Teppo-Pärnä
Arkkitehti, Rakennusperinteen Ystävät ry:n puheenjohtaja
Virin työllä on ollut suuri vaikutus siihen, että lähdin politiikkaan. Viri yhdessä miehensä Seppo Pärnän kanssa puolusti sitkeästi Paimion Oinilan kulttuurimaisemaa, johon kunta maakuntakaavasta välittämättä halusi rakentaa rivitaloalueen. Kun kunta ummisti korvansa kansalaismielipiteeltä, tuli itsellekin pakottava tarve tehdä jotain.
Lähes kaksi vuosikymmentä kestänyt kiista päättyi viimein oikeudessa onnellisesti, ja Oinilan pellot ovat nyt suojeltu osa paimiolaista perinnemaisemaa.
Virin kirjoitus osoittaa muuten oivallisesti sen, miten uutta ja vanhaa voidaan yhdistää ekologisella tavalla. Vihreät eivät halua museoida maailmaa, vaan yhdistää uutta ja vanhaa niin, että vanha säilyy ja uudesta saadaan hyötyä.