Meidän perheessä sairastettiin viime kesänä ensimmäistä kertaa sinilevämyrkytystä. Sinilevä on ollut jokakesäinen riesamme, mutta nyt ensimmäistä kertaa poikani sai myrkytysoireita. Olen taistellut kohta 20 vuotta Itämeren rehevöitymistä vastaan, ja surukseni on todettava, että näin huono tilanne on edelleen.
Pian kahden vuoden takaisen tutkimuksen mukaan päästöt Itämereen ovat vähentyneet kaikissa muissa rannikkomaissa paitsi Suomessa. Meille tärkeän Saaristomeren päästöistä emme voi muita maita syyttää.
Lounais-Suomen ympäristökeskuksen ja MTK:n “Tehoa maatalouden vesiensuojeluun” –hanke (TEHO) pyrkii paikallisesti vähentämään maatalouden kuormitusta vesistöissä. Tilakohtaisella neuvonnalla on keskeinen sija tässä projektissa, jolla on pyritty löytämään laajamittaiseen käyttöön eri tilanteissa tehokkaimmin toimivat maatalouden vesiensuojelutoimenpiteet. Vuosikymmeniä on tehty ohjelmia Itämeren suojelemiseksi. Vihdoinkin on ryhdytty myös tekoihin, ja nyt tätä projektia pitäisi laajentaa.
Suomen ympäristökeskus julkaisi jokunen vuosi sitten tutkimuksen maatalouden ympäristötukien vaikuttavuudesta. Tutkimuksen mukaan ympäristötuet eivät ole 1990-luvun alun jälkeen enää parantaneet vesien laatua merkittävästi. Ympäristötuet ovat tukeneet lähinnä viljelijöitä, eivät niinkään ympäristöä. Tutkimus suositteli, että jatkossa pitäisi tehdä kohdennettuja, alueellisia toimia, joissa otetaan huomioon paikalliset olot. TEHO-hanke on hyvä esimerkki juuri tästä.
Seuraava iso vääntö, joka on jo menossa, on koko EU:n maatalouden ympäristötuen muuttaminen ennen kuin uusi ohjelma alkaa vuonna 2014. Maatalouden ympäristötuki on EU-Suomen tuote. Se otettiin käyttöön 1995, käytännössä paikkaamaan maatalouden kannalta epäonnistunutta EU-jäsenyyssopimusta. Suomi hätäili, ja hävisi tavoitteensa korkeammasta CAP-tuesta Keski-Euroopan malliin sekä LFA-tuen ulottamisesta koko maahan. Käteen jäi vain epämääräinen uusi EU-kortti – ympäristötuki – jonka varaan maatalouden sopimus laskettiin jäsenneuvottelujen päätyttyä helmikuussa 1994. Tuki on myös byrokraattinen ja kallis, sen hallinnointi vie yli puolet maatalousvalvonnan kuluista, liki 30 miljoonaa vuodessa.
Koko maatalouden ympäristötuki tulisi muuttaa niin, että Itämeren alueen maiden tuki olisi eriytetty muista EU-maista, joissa vesistöjen rehevöityminen ei ole yhtä suuri ongelma. Itämeren valuma-alueella tuki pitäisi kohdistaa ensisijaisesti kalteville rantapelloille. Sillä varmuudella tiedetään, että yli 6 prosenttia kaltevat pellot ovat suurin ongelma. Sekin tiedetään, että tasaisilla pelloilla ja tasaisilla maalajeilla huuhtoumat ovat vähäisiä. Ympäristötuen painopistettä onkin selvästi siirrettävä erityistoimien suuntaan. Esimerkiksi Suomen kohdalta voitaisiin kohdistaa rahoja Teho-hankkeen tapaisiin toimenpiteisiin. Näin saataisiin tarvittavaa tehoa Itämeren suojeluun, ei pelkästään Suomeen vaan myös muihin Itämeren alueen maatalousintensiivisiin maihin.
Kaltevat ongelmapellot, vesistöjen varret ja fosforirikkaat pellot voitaisiin tukipolitiikalla ohjata laajaperäiseen tai orgaaniseen biomassan viljelyyn. Tätä massaa pitäisi hyödyntää biokaasutuotannon raaka-aineena, uusiutuvan sähkön ja lämmön tai biopolttoaineen tuotantoon. Prosessijätteestä voidaan erottaa typpi- ja fosforikomponentit lannoitteiksi ja hyödyntää näitä kallisarvoisia raaka-aineita muualla maataloudessa.
Myös ravinnesieppareiden, kuten kosteikkojen ja pohjapatojen rakentaminen ja kehittely pitäisi ottaa tavoitteellisemman ohjelman kohteeksi. Esimerkiksi järviruo’on käyttöä ravinnesiepparina ja bioenergian lähteenä pitäisi tutkia lisää.
Vaikka saisimmekin tämän kaiken nyt lopultakin aikaiseksi, niin valitettavasti mahdollisten lapsen lapseni uiminen kirkkaissa vesissä ei vielä olisi taattu. Puhdistuminen vie paljon aikaa ja siksi meillä ei ole enää yhtään aikaa hukattavana empimiseen.
Janina Andersson
kansanedustaja (jonka gradu käsitteli Itämeren rehevöitymisen estämistä)
Janina, valtavan iso kiitos lähes kahden vuosikymmenen työstä Itämeren puolesta!
Työ on kuitenkin kesken, kuten Janina toteaa. Pelkään pahoin, että yhtä aktiivista meren ystävää ei jatkavien kansanedustajien joukosta löydy. Minulle Itämeri on Varsinais-Suomen luonnon tärkein suojelukohde, jonka palauttaminen yhteiseksi virkistyksen ja monimuotoisuuden lähteeksi on velvollisuutemme
Kannatan Janinan ehdottamaa ympäristötukiuudistusta. Sen läpi saaminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Olen väitellyt asiasta mm. Keskustan varapuheenjohtajan Timo Kauniston kanssa, jonka mielestä ympäristötuki ei ole suoraa tulotukea. Noh, ainakin sitä saa liian helposti. Kompromissina totesimme, että kannatamme molemmat parempia ja tehokkaampia vesiensuojelutoimia maatalouteen.