Paimion valtuusto päätti rakentaa Fortum-lukion äänin 32-3. Vastaan äänestivät Pärnä, Tuomasjukka ja Mellin (kok).
Vihreiden perusteet olivat yksinkertaiset:
- tämä investointi vetää talouden entistä tiukemmalle. Seurauksena voimme joutua lykkäämään esimerkiksi koulukeskuksen remonttia. Myös palvelujen leikkaaminen, ulkoistus ja veronkorotukset ovat päätöksen myötä taas askelen lähempänä.
- lukion seurauksena suljetaan Nummenpää ja Veikkari, ja jos oppilasmäärät eivät kehity odotusten mukaan Paimion kouluissa, voidaan joutua miettimään myös Hanhijoen koulun ja joidenkin päiväkotien keskittämistä Vistalle.
Itselleni jäi hämäräksi minkä vuoksi valtuutetut eivät tarttuneet tilaisuuteen säästää kertaheitolla 2 miljoonaa euroa. Se summa on nyt otettava jostain muualta.
Kun rakennetaan velaksi ja maksetaan velat leikkaamalla käyttömenoista, se on sama asia kuin syömävelka. Hurskastelun makua, sanoisin.
Moi
Jos olen oikein ymmärtänyt niin tuosta kahdesta miljoonasta kait pitää sentään laskea pois pienempien keittiöiden investointeihin menossa ollut 800 000€ jota nyt ei tarvita.
-janne suominen-
Kaikki Saskan mainitsemat skenaariot ovat täysin mahdollisia. Tulevaisuuteemme voimme vaikuttaa, mutta realiteetit antanevat kyllä omat suuntaviivansa. Tiettyä keskittymistä tulee tapahtumaan, sitä ei voi kieltää vaikka olisi kuinka objektiivinen tahansa.
Se, mitä ei tänään vielä otettu esille on se, että kun tässä tapauksessa puhutaan kouluverkosta on meidän pakko ottaa huomioon myös päivähoidon ja esiopetuksen tarpeet. Koulutuslautakunta esitti viime valtuustokauden loppupuolella, että päivähoito ja esiopetus tulisi saada sivistystoimen alle. Kun koulukeskuksesta tiloja vapautuu näkisin luontevana että esimerkiksi esiopetusta voitaisiin tuoda alueelle. Ihan näin spekulaationa. Edessä on työntäyteinen syksy/talvi. Ja talkoohenkeen puolella palkalla
Toivottavasti valtuuston puheet to 25.6.09 on äänitetty. Oli siellä sen sortin aineistoa, että siihen olisi hyvä palata, vaikka vain historiallisesta mielenkiinnosta, kun vuodet ovat vierineet. Kaikki olivat huolissaan taloudesta, mutta viisasten kiveä ei löytynyt sitten millään (no olihan sen sentään eräillä kesänvärisillä).
Puhuttiin paljon lukiosta ja sen vetovoimaisuudesta. Uudet tilat kuulemma lisäävät vetovoimaa! No varmaan! Näin puhuu kyllä talousmies, mutta tuskin opetusalaa syvällisemmin miettivä. Kukaan fortumisti ei puhunut opetuksen sisällöstä, siitä, saadaanko tarpeeksi päteviä ja innostavia opettajia ja voidaanko jopa satsata opetuksessa yli pakollisten kuvioiden, esim. taideaineisiin. Tämä pohdinta lienee vanhanaikaista, mutta sitähän sopiikin odottaa museolautakunnalta!
Lukaisin äsken koko saska-blogiaineiston läpi. Minkä kolumnistin mediamaailma onkaan tähän asti missannut! Missä viipyy TS-kolumnipalsta? Esko Valtaoja on jo saanut paistatella palstoilla tarpeeksi, joten kansa vaatii saska-kolumneja!
Kiitos kommenteista, Janne, Jarkko ja Viri. Olisi sekä hyödyllistä että hauskaa jos kaupungin sivuille vielä tänä vuonna saataisiin keskustelupalsta. Nämäkin kommentit leviäisivät sieltä paljon laajemmalle. Toivottavasti aloitteelle ei siis käy niin kuin KD:n IVA:lle…
Janne, asiat on niin kuin ne laskee. Kaksi miljoonaa ei ole iso raha lukiosta, jonka mukana tulee keskuskeittiö (joskin vähän ahdas). Säästämme ehdottomasti lopetettavien keittiöiden remonteista, mutta voi toki kysyä kuinka nopeasti olisimme oikeasti olleet niitä uusimassa. Lisäksi on huomioitava, että se kolmen valmistuskeittiön malli, johon nyt siirrytään, vaatii välittömiä toimia myös koulukeskuksen keittiölle. Säästö siellä, kulu täällä.
Ei lukio Paimion taloutta kaada. MInusta vain on hurskastelua ensin puhua silmät kirkkaina siitä, että tarvitaan kipeitä päätöksiä, ja sitten toisaalta “panostaa” tulevaisuuteen 2 miljoonan potilla.
Taloudesta olen eniten huolissani. Mitä merkitsevät isot luokat ja uudet tilat, jos rahaa ei ole opettajien palkkoihin? Jo tänä vuonna nipistimme tuntikehystä. Jos jatkamme samalla linjalla, hienoissa uusissa tiloissa istuu suurempia luokkia. Sehän ei näy päällepäin, toisin kuin uudet seinät, mutta kaikki me tiedämme, että lapsiin panostaminen ei tarkoita hienoja puitteita vaan aikaa ja huomiota. Nämä kaksi miljoonaa olisinkin mieluummin nähnyt olevan käytettävissä opettajien palkkoihin ja muihin juokseviin kuluihin.
Aina sanotaan, että eihän käyttömenoja voida kattaa lainalla, se on syömävelkaa. Mutta kun samaan aikaan otetaan lainaa investointeihin, se laina maksetaan leikkaamalla käyttömenoja. Toisin sanoen: syömävelalla mennään.
Jarkko, olen kanssasi samaa mieltä realiteeteista. Tämän päätöksen kanssa on elettävä. Jos meillä on Vistalla vasta remontoitua koulutilaa, joissa Nummenpään oppilaiden opetus tapahtuu puolta halvemmalla, ei ole kovin helppo puolustaa Nummenpään jatkoa.
Ennen lukiopäätöstä meillä ei ollut tällaisia tiloja. Nummenpääläiset olisivat paisuttaneet luokkia ennestään ahtaissa kouluissa. Lukiopäätöksen myötä tilaa on. Jos kouluverkkoselvitys antaa tuloksen jossa Nummenpään sulkeminen tuottaa 50-100 000 euroa säästöä, en ymmärrä lainkaan niitä, jotka äänestivät Fortumin puolesta mutta äänestävät Nummenpään sulkemista vastaan. Epäilen, että näitä löytyy valtuustosalin keskiosasta.
Esiopetus kuuluu koulutuslautakunnalle, ja toivon, että siirto sen alaisuuteen tapahtuu pian. Ne eskarilaiset, jotka ovat myös päivähoidossa hoituvat todennäköisesti parhaiten päiväkotien eskareissa. Pelkästään eskarissa käyvät ja muuten kotihoidossa olevat löytävät varmasti tilansa koulukeskuksesta. Siinä mielessä Fortum-päätös on todellakin hyvä, että nyt löytyy tilaa. Mutta jos kokonaisia päiväkoteja siirretään koulukeskukseen, syntyy minusta liian suuria yksiköitä.
Ja Viri, kiitos kovasti, mutta taidat katsella vihreiden lasien läpi. Sitäpaitsi minulta puuttuu parta ja kalju.