1.4. Ei olla metsärosvoja (Vihreä Lanka)

Vihreä Lanka 1.4.2011

Kun Ken Saro-Wiwa kuoli, tiesimme olevamme syyllisiä. Tiesimme, että länsimaiden loputon öljyjano oli se, mikä ajoi Nigerian sotilashallituksen vaientamaan Ogoni-kansaa ja ympäristöä puolustaneen Saro-Wiwan. Öljyn ja ihmisoikeusrikkomusten yhteys oli selvä.

Kun Mohammed Bouazizi valeli päälleen tinneriä ja sytytti itsensä tuleen joulukuun 17. vuonna 2010, olimme yhtä lailla syyllisiä. Bouazizi kuoli kaksi viikkoa myöhemmin sairaalassa kameroiden ympäröimänä, Tunisian vallankumouksen roihutessa ympärillä.

Bouazizikin oli öljynhimomme uhri. Biopolttoaineiden kasvava kysyntä oli nostanut ruoan hinnan niin korkealle, että edes Pohjois-Afrikan diktaattorit eivät enää kyenneet ostamaan kansalleen halpaa leipää. Tunisian kansannousu syntyi toivosta ja nälästä.

Tarinalla voi olla onnellinen loppu. Tunisia ja Egypti ovat matkalla kohti demokratiaa, ja Libya voi vapautua muiden maiden avulla. Jos ruoan hinta kuitenkin jatkaa hallitsematonta kehitystään, tulee kehitysmaissa lisää uhreja.

Suomalaisilla on erityinen syy pohtia rooliaan ruokakriisissä, sillä kun Neste Oil käynnistää uudet jalostamonsa Rotterdamissa ja Singaporessa, siitä tulee maailman suurin palmuöljyn käyttäjä. Mikäli Neste ei onnistu löytämään palmuöljylle korvaajaa, Neste ahmaisee pian 5 % koko maailman tuotannosta.

Neste on johdonmukaisesti kertonut pyrkivänsä käyttämään kestävällä tavalla tuotettua palmuöljyä. Kun yritys kuitenkin ostaa enemmän öljyä kuin koko USA:n elintarviketeollisuus, se yksin aiheuttaa valtavan paineen lisätä palmuöljyn tuotantoa. Sademetsät ja orangit saavat väistyä uusien plantaasien tieltä, joiden suoperäinen maa vapauttaa ilmaan hiilidioksidia.

Neste on epäsuorasti maailman suurin metsärosvo. Sen ymmärtämättöminä apureina ovat kaltaiseni perheelliset autoilijat, jotka viikonlopun ostokset autoon rahdattuaan kurvaavat tankkauspisteelle autuaasti unohtaen, että biodieseliä myydään Nesteen kaikilla 816 asemalla. Toki kilpailevia asemia löytyy, mutta moniko edes tietää pistävänsä sademetsää tankkiin?

Kuluttaja on voimaton. Siksi pistän toivoni yrityksiin. Finnair vetäytyi tammikuussa suunnitelmistaan käyttää biokerosiinia, ja Nesteen tärkein raaka-aineentoimittaja IOI on ilmoittanut, ettei se myy öljyä polttoaineen jalostukseen. IOI:n mukaan Neste ei ole merkittävä asiakas.

Toivon hartaasti, että tämä on vielä joskus totta.

Saska Tuomasjukka

Kirjoittaja on yrittäjä, FT ja varsinaissuomalainen kansanedustajaehdokas, joka ei halua olla metsärosvo.

 

– — –

Uutisissa 6.4.2011: Neste Oilin palmuöljyntoimittaja IOI menetti RSPO-eettisyyssertifikaatin. Nyt on valitettavasti entistä suurempi syy vaatia Nesteen palmuöljyn käytön lopettamista mm. pääkaupunkiseudun busseissa.

Kommentointi on suljettu.