Mennyt maailma
blogi – 24. huhtikuuta 2010 klo 7.10
Varoitus: nyt on tulossa menneiden haikailua, pehmeitä arvoja ja piipertelyä merkityksettömien asioiden kanssa. Toisin sanoen: turhia mietteitä siitä, miten toisin kaikki voisi olla. Sen nyt ei pitäisi olla yllätys, että bloginpitäjä silloin tällöin paljastaa haaveellisen puolensa, sillä sehän on Vihreiden perisynti.
Samalla tavoin kuin Anni Sinnemäki suri keskiviikkona syntymättä jäänyttä uutta kestävän energiatalouden Suomea, suren minä nyt sitä omalaatuista Vistaa, joka kuoli 80-luvulla.
Paimio-Seura esitti keskiviikkona kuvia ei-niin-kaukaisesta menneisyydestä. Timo Virran 70- ja 80-luvun dioihin oli hienosti tallentunut arkinen Vista, likaisena ja monen mielestä toivottoman ränsistyneenä. Kuvia katsomaan oli kertynyt iso joukko väkeä, tosin vanhemmanpuoleista. Taisi Anton olla nuorin ja minä seuraavaksi.
Kadonneiden talojen vilahdellessa kuvissa yleisön joukosta huudeltiin niiden nimiä ja purku- tai palovuosia. Se tarkkuus, millä talot tunnettiin, kertoi paljon siitä, miten tärkeitä ne olivat, vaikka niiden menoa ei kenties aikanaan surtukaan. Kun ihminen asustelee taajamassa, oli se sitten Vista tai Korso, niin ympäristö = rakennukset, pihat ja kadut. Erityisen tärkeitä ne ovat pienelle ihmiselle, jonka elinpiiri on kenties kilometrin tai kaksi oman kodin ympäriltä. Siinä on koko maailma.
Kun joku talo sitten uudemman tieltä puretaan, merkitys on samaa luokkaa kuin jos Moision asukas yhtenä aamuna huomaisi Nakolinnan kadonneen.
Niin noh, pärjää sitä ilmankin, ei siitä ole kyse. Muutoksen suuruutta vain tarkoitan.
Ihmeellisintä noissa kadonneiden aikojen kuvissa oli se, että ne olivat ihan nurkan takaa, varhaisimmat vajaan 20 vuoden takaa. Siitä ihka aito todiste oli se, että Anton oli melkein tippa linssissä katsellessaan kuvia, joissa vielä näkyi Postinkujan päässä könöttävä posti, radan varren viljamakasiini tai osuuskauppa.
Rakennettu maailma muuttuu aina. Jokainen muutos ärsyttää jotakuta. Kun muutos on pysyvää, pitää miettiä kahta asiaa: mikä on omaleimaista, ja milloin muutokset ovat liian nopeita.
Muualta muuttaneena väitän pystyväni sanomaan, että Paimion Vistalle omaleimaista vielä 90-luvun alussa olivat
- tiivis yhden raitin ympärille rakentunut puukeskusta
- avarat pelto- ja kalliorinteet, jotka tunkeutuivat aivan keskustaan saakka
Yhdistelmä oli maalaiskaupunki, joka näytti Someron sloganilta: maaseudun vilinää ja kaupungin rauhaa.
En väitä, että se entinen Vista oli parempi kuin nykyinen Vista, mutta väitän, että se oli omaleimaisempi, ja omaleimaisuus taas on käsittääkseni hyve sekä asukkaiden viihtyvyydelle että kaiken uuden houkuttelemiselle paikkakunnalle.