Kotimaista puuta ja uraania
blogi – 21. huhtikuuta 2010 klo 11.10
Jos huhut pitävät paikkaansa, hallituksen eilistä puuenergian tukipäätöstä seuraa tänään lupa kahdelle ydinvoimalalle.
Eilinen risupaketti lisää puun energiakäyttöä, eli kasvattaa Suomen energiaomavaraisuutta. Se tuo myös 10 000 pysyvää työpaikkaa. Greenpeacen rutinasta huolimatta päätös on pragmaattinen toimi ilmaston ja ympäristön suojelemiseksi.
Ydinvoimala puolestaan pyörii kanadalaisella ja australialaisella uraanilla. Ystävällismieliset maat myyvät uraania varmasti meille jatkossakin, mutta hinta määräytyy kysynnän mukaan. Kun ydinvoimaloita rakennetaan pitkän tauon jälkeen lisää erityisesti Aasiaan, kasvaa kysyntä ja sitä myöten hinta.
Melko suurella varmuudella keskustelemme pian vakavasti kotimaiseen uraaniin siirtymisestä. Sekin työllistää, mutta terawattituntia kohden huomattavasti vähemmän kuin uusiutuva energia.
Iiro Viinanen jo totesikin, että Suomessa orkesteri vain soittaa edelleen, vaikka horisontissa on jäävuoria. Rehellisyyden nimissä on todettava, että Iiro tarkoitti valtiontalouden velkaantumista ja turhaa ydinvoiman sääntelyä. Mutta asiayhteydestä irrotettuna Iiron kommentti on osuva: tuonnin varaan rakennettu energiaratkaisu on menneestä maailmasta.


tauno lehtonen kirjoittaa:
21. huhtikuuta 2010 kello 21.47
Niinhän sieltä tuli 2 (lue kaksi) uutta ydinvoimalaa. Jos olisin itsekäs voisin todeta, että mitä minä sanoin. Vaalien alla ja jälkeenkin vihreillä oli selvä lupaus (taisi olla kepullakin), että tämän vaalikauden aikana ei uusia lupia myönnetä. Hallitusohjelmaan on kirjattu sitten mitä on kirjattu, mutta “kynnyskysymys” tämän ydinvoiman piti olla.
Pelkäänpä, että vihreille saattaa käydä kuten vasemmistoliitolle, kun vaan sinniteltiin hallituksessa vaikka sosiaaliturvaa heikennettiin ja maksuja lisättiin. Makiaa on istua mustan auton takapenkillä.
Siinä on täysin yhdyttävä demari Heinäluoman toteamukseen, että oudolta tuntuu se, kun valtioenemmistöinen yhtiö jäi ilman lupaa. Mutta näin meitä yksityistetään.
tauno lehtonen kirjoittaa:
21. huhtikuuta 2010 kello 21.54
P.S.
Tuosta tuonnin varaan rakennetusta energiaratkaisusta. Kuului TV.ssä joku mies huomauttavan, että haketta on tuotava Virosta ja Venäjältä jos “risupaketin” edellyttämä energia määrä puulla tuotetaan.
P.S.S.
Melkoinen tulonsiirto metsänomistajille yhtiöille tuo risupaketin tukipaketti. Huom. valtaosa Suomen yksityisistä metsistä lienee ei-maataloutta harjoittavilla ihmisillä ja yhtiöillä.
Saska kirjoittaa:
21. huhtikuuta 2010 kello 22.51
En ole koskaan ymmärtänyt tätä ajattelua, että hallituksesta pitäisi erota, jos yhdessä periaatteellisessa asiassa kärsii tappion. Jostain syystä Vihreiltä sitä koko ajan vaaditaan. Miksei Kokoomuksen eroa vaadita sitten kun pääomavero nousee?
Syy on kai siinä, että Vihreiden ajatellaan edelleen olevan yhden asian liike. Hallituksessa pysyminen on todiste siitä, että näin ei ole.
Mikä tahansa valtion toimi, jossa rahaa liikkuu, on tulonsiirtoa. Useimmiten ne ovat enemmistön mielestä hyvin perusteltuja. Julkinen terveydenhuolto on tulonsiirto, samoin telakkatuki.
Tulonsiirrot ovat perusteltuja jos ne edistävät yhteistä hyvää. Sitä vartenhan valtiolla on oikeus veroja kerätä, että se käyttää ne johonkin parempaan tai tehokkaammin kuin kansalaiset. Risupaketti on järkevä, jos haluaa ehkäistä ilmastonmuutosta ja luoda työpaikkoja Suomeen. Jos siitä koituu etua maanomistajille, se on samanlainen vääryys kuin STX:n rikastuminen telakkatuesta.
tauno lehtonen kirjoittaa:
22. huhtikuuta 2010 kello 8.46
No eipä toki tarvitse lähteä hallituksesta, enkä ole sitä vaatimassakaan (eikä ole semmoista jäsenkirjaakaan jolla vaatisi) Totesin vain, että vasemmistoliitolle ainakin tuli hallituksessa pysyminen kalliiksi, jos kohta aikaisemmin ns. korppusodan seurauksena hallituksesta lähtö taas siirsi SKDL.n pitkäksi aikaa oppositioon. Niin, että suo siellä - vetelä täällä.
Kevennys: Risupaketin työllisyysvaikutukseen ei liene laskettu sitä tulevaisuuden näkymää, että joulun alla kannattaa palkata vartijoita (kuuluuko siihen j-kirjain) joka näreen juureen, koska se on arvokkaampi energiapuuna kuin joulukuusena.
Jouni Pärssinen kirjoittaa:
22. huhtikuuta 2010 kello 13.40
Nythän olemme käytännössä olleet sähkön tuonnin, Venäjällä tuotetun ydinsähkön, varassa. Biopolttoaineen käytön lisäys (oliko se nyt 3 ydinvoimalan verran) ja 2 uutta omaa ydinvoimalaa vievät ratkaisevan askeleen kohti Eu:n päästötavoitteita ja takaavat omavaraisuuden.
http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/editorials/items/0080.html
Tämän kanssa voi elää.
Saska kirjoittaa:
22. huhtikuuta 2010 kello 14.47
Taukka:
Aha, anteeksi, ylitulkitsin. Yleensä noin sanovat ovat aina myös vaatineet eroa, ennen kuin täysin korruptoidutaan. Oras sen sanoi: “Vaatisin välitöntä Vihreiden eroamista hallituksesta, jos sillä estettäisiin yhdenkään voimalan rakentaminen.”
Kevennys: hanki toki jäsenkirja!
Vakavoitus: 15-20 vuoden päästä voi olla vaikea sanoa, mikä erottaa Vihreitä ja Vasemmistoliittoa. Historiallinen kehitys tosin ei ole tae tulevasta. Juuri nyt minun on vaikea nähdä huikeaa eroa näiden kahden politiikassa, vaikka äänestäjien arvomaailmat poikkeavatkin. Vasemmistoliiton äänestäjät teollisuuden piippujen alta ja Vihreiden virkanaiset ja -miehet eivät oikein tuntisi oloaan kotoisaksi yhteisessä puolueessa, mutta nuorille se tuskin olisi ongelma.
Jouni:
Ydinvoima ei ole kotimaista ennen kuin uraani tulee meidän maaperästä. Nyt annetut luvat + toivottavasti toteutuva risupaketin energialisäys vähentävät tuontiydinenergian tarvetta, se on totta.
Ydinvoiman oikea paikka olisi kuitenkin niissä maissa, joissa se korvaisi välittömästi hiiltä. Meillä se korvaa - todennäköisesti - uusiutuvia.
jarkko kirjoittaa:
22. huhtikuuta 2010 kello 21.39
Luin hiljattain jostain (en kyllä muista mistä), että Suomen vihreät ovat koko maailman oikeistolaisin vihreä liike. Esimerkkejä taisi olla ainakin Turun kunnallispolitiikasta. Päätösten perusteella vihreät äänestävät isoissa kaupungeissa lähes systemaattisesti Kokoomuksen rinnalla. Toki ympäristöpainotus näkyy, mutta muissa asioissa ei juuri eroja löytynyt. Uskallan väittää että Vihreiden äänestäjistä suurempi joukko jakaa tänä päivänä yhteisiä arvoja Kokoomuksen kuin vasemmiston kanssa. Ja jos katsotaan (suurissa kaupungeissa)äänestäjäkuntia, niin saman yhteenvedon voi siis tehdä niin äänestäjistä kuin päättäjistäkin. Etenkin koulutettu nuori aikuisväestö tekee usein miten valintansa juuri Kokoomuksen ja Vihreiden väliltä. Energiakeskustelun jäten viisaammille. Tietysti voin työni puolesta todeta että lisäreaktori Eurajoelle tekee gutaa Rauman alueen kioskimyynneille. Tuhannet koti-ikävää potevat puolalaiset jonottavat jatkossakin puhelinliittymiä, tupakkaa ja alkoholia. Yksi ydinvoimatyömaa pitää kohtuullisen suuren talousalueen talouden rattaat rasvattuina vuosikausia.
tauno lehtonen kirjoittaa:
23. huhtikuuta 2010 kello 8.19
Aivan niin Jouni. Venäjältä tuotu sähkö on pahaa sähköä, mutta Suomessa tuotettu, ja euroopan sähköpörssissä myyty sähkö on hyvää sähköä.
Kun tavarantuotanto siirtyy Suomesta koko ajan muualle, on toki kehitettävä muuta myytävää tilalle, ja mikäs sen somempaa ja siistimpää kuin ydinvoimalla tuotettu sähkö.
Kun nyt hehkutetaan kovasti “risupakein” puolesta niin kukapa enää muistaa, että Olkiluoto 3 kylkiäisenä oli se samainen paketti. Arhinmäen kysymys, montako kertaa sama hiilivoimala voidaan lopettaa, oli aiheellinen.
On vielä huomioitava se, että Suomen pääomat (vaikkakin isot maan mittakaavassa) ovat sittenkin kansainvälisen mittapuun mukaan rajalliset, niin mistä löytyy se pääoma joka sijoitettaisiin uusiutuvaan energiatuotantoon.
Jarkolle: Kyllä, Turun Vihreät lähtivät kokoomuksen kelkkaan hyljäten aiemmin Vasemmistoliiton kanssa sovitun ohjelman Turun kehittämiseksi. Että tämmöistäkin se “samoissa pöydissä päättäjien kanssa” politiikka saa aikaan.
Saska kirjoittaa:
23. huhtikuuta 2010 kello 8.46
Jarkko, minusta energiapolitiikka on helppoa. KUn Suomi panostaa ydinvoimaan, meille kehittyy osaamista ydinvoimaan. Lähinnä tämä tarkoittaa voimalan käyttöä, koska voimalan suunnittelu ostetaan lännestä ja rakennusväki idästä. Siksi ydinvoima on heikkoa työllisyyspolitiikkaa ja erityisen heikkoa innovaatiopolitiikkaa. Tältä pohjalta ei synny mitään uutta.
Ihmisten äänestyksen ennakointi sen sijaan on paljon vaikeampaa. Mutta olen samaa mieltä kanssasi siitä, että valinta kaupungeissa tapahtuu Vihreiden ja Kokoomuksen välillä. Ja se juuri kertoo sen, että Vihreät korvaavat Vasemmiston.
Se on kuitenkin totta, että Suomen vihreä liike on ollut harvinaisen vähän vasemmistolainen muuhun Eurooppaan verrattuna. Liikeen syntyaikoina 70- ja 80-luvuilla meillä oli ihan todellinen merkittävää valtaa käyttävä vasemmisto. Muualla Euroopassa vasemmistolaisuus oli pienen piirin fantasiointia, harmitonta ja älyllistä leikkiä. Meillä vasemmistolaisuus oli konkreettisesti saastuttavaa teollisuutta ja suomettumista. Niitä oli vaikea yhdistää vihreyteen.
Tästä huolimatta Vihreät ovat selkeästi vasemmalle kallistuneita. Löpinät sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, mahdollisuuksien tasa-arvosta jne. ovat kaikki sitä samaa vanhaa: yhteiskunnan on kannettava vastuu kaikista, erityisesti heikoimmista. Vihreä perustelu tälle voi sitten tosin jatkua, että “… koska se hyödyttää meitä kaikkia.”
Toisinaan voisikin olla hyvä nostaa yhteisvastuu periaatteelliseksi kysymykseksi ilman käytännöllisiä perusteita. Periaatteistahan politiikassa pohjimmiltaan on kyse. Ratkaisut kuuluvat virkamiehille.