Saska Tuomasjukka

Asemalla on aloittanut kukkakioski. Se on saavutus sinänsä, sillä kioski on ahtautunut entiseen puhelinkoppiin. Siinä niitä oli ennen kolme rinnan. Jokaisella oma kiinteä loosinsa aseman seinässä, joka koppiin oma tyylitelty lasiovi, joka kävi tiuhaan. Markalla ehti sanoa äidille terve ja vitosella jo vähän pidemmät kuulumiset. Perillä, kaikki hyvin.

Minä muistan ne, enkä ole edes vanha. En ainakaan myönnä. Alan kyllä jo näyttää isältäni.

Lehti kertoo, että 3-vuotias lapsi etsi äitiään kylmässä yössä. Yleensä arjen sosiaaliporno ei pysäytä. Lapsi kylmässä, iskä oluella on tänä talvena kuultu jo puolen tusinaa kerran kilpailevissa lehdissä. Jos otsikko joskus pysäyttääkin, toisto ja sen pysyvyys tekee pian tunnottomaksi.

Olin tänään kotona toipilaan kanssa. Ei ole mitään suloisempaa kuin ekaluokkalainen, joka on parin päivän vatsataudin jälkeen väsyneen hyväntuulinen ja odottaa innolla, että kaveri tuo läksykirjat koulusta. Odotellessa pelasimme vielä viidennen erän Afrikan Tähteä.

Kotipäivän vuoksi varmaan jäin miettimään lehden otsikkoa. Sille pikkuiselle se äiti on maailman tärkein. Ilman äitiä maailma on outo ja kamala, kuin Muumilaakson syksy. Ja sitten se todellinen kamaluus onkin siinä, että äiti katoaa, ei muista, ei välitä, ei ole tässä. Siksi äiti on löydettävä.

Jos pienet tietäisitte.

Samalla tavalla me aikuiset toivomme, että meilläkin olisi joku, joka pitäisi sen monimutkaisen ja väärää täynnä olevan maailman pois silmistämme. Nostaisi sievät pienet seinät ympärillemme ja sanoisi, että tämä on sinun elämäsi. Älä sinä kultaseni huoli siitä mitä tuolla toisella puolella tapahtuu, minä huolehdin, se sanoisi ja hätistelisi pois epämääräiset murheet huiskis vain.

Ja todellisuudessa ei ole edes sitä puhelinkoppia, josta soittaisi ja kertoisi, että tällaista tänään, minä selvisin siitä kaikesta, äiti.

Mutta älä sinä siitä huolehdi, pikkuinen, sinun äiti löytyy vielä.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.