Kuntaliitos alulle
blogi – 24. helmikuuta 2010 klo 10.56
Julkisissa yhteisöissä isoihin ratkaisuihin ajaudutaan. Tai ehkä kaikkiin ratkaisuihin ajaudutaan, niin pieniin kuin isoihin, mutta vain jälkimmäisissä ajautuminen havaitaan, ja niissäkin jälkikäteen.
Ajautumista selittää konsensus, joka pahimmillaan estää tavoitteellisen toiminnan. Keskitietä etsivä julkinen yhteisö lamaantuu, ei kykene asettamaan tavoitteita ja toteuttamaan niitä, koska se olisi rumasti tehty toisia päättäjiä kohtaan. Päätöksentekijöiden ainoaksi riidattomaksi tehtäväksi jää sopeutuminen välittömiin uhkiin, reagointi siihen mitä nyt milloinkin “yllättäen” tulee vastaan.
Velka, työyhteisön toimintakyky, johtamiskulttuuri, vakiintuneet yhteistyökumppanit ja viranhaltijoiden tahto ovat päätöksiä ohjaavia “realiteetteja”, vaikka asetelman kuuluisi olla toisinpäin. Julkisen yhteisön tavoitellessa taloudellisesti kestävää ja kansalaisten toiveita vastaavaa palvelutasoa noiden mainittujen pitäisi olla välineitä, joilla tavoitteet saavutetaan. Kun tavoitteita kuitenkaan ei ole selkeästi ja realistisesti määritelty, jäädään tuleen makaamaan.
Ensi viikon valtuustossa tehdään kaksi isoa päätöstä. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle lämpölaitoksen ostamista ja seudullisen vesihuoltoyhteistyön selvittämistä.
Kumpikin on ihan hyvä ehdotus sinänsä.
Lämpölaitos on luonnollinen monopoli, jonka omistaminen on kunnalle järkevää, koska monopolilaitoksen hintoja on säädeltävä. Säätelyyn taas kunnallinen demokratia - kaikkine ideologisine vääntöineen - on oikea paikka. Vaakakupissa ovat toisaalta asukkaille ja yrityksille tarjottava kohtuullisen hintainen energia, ja toisaalta kunnan - eli asukkaiden - laitokseen sitoutuneiden rahojen kohtuullinen tuotto.
Vesihuollon yhteistyö yli kuntarajojen on järkevää riskienhallinnan vuoksi. Jos tavoitteena on myös tasapainoinen, ekologisesti kestävä yhdyskuntarakenne, jossa putkien vetämistä ja kunnossapitoa suunnitellaan koko maakunnan etua ajatellen, on järkevää laittaa putket ja henkilöstöt samaan putiikkiin.
Paimion kaupunginhallitus ei kuitenkaan (käsittääkseni) perustele myönteistä kantaansa näillä seikoilla, vaan reagoi ulkopuolisiin (ja osin organisaation sisäisiin) vaatimuksiin. Koska kunta on kuntalaisia, ei yhteistyökumppaneita tai henkilöstöä varten, pitäisi päätöksenteossa olla pohjana kuntalaisten etua edistävät tavoitteet. Nämä eivät hallituksen valtuustolle tekemissä pohjaehdotuksissa ainakaan päälle päin näy.
Lämpöyhtiössä Paimiolle mieluisin vaihtoehto olisi ollut nykytilanteen jatkuminen. Osto omiin käsiin maksetaan osingoilla, jotka tähän asti olivat lihottaneet Paimion laihaa kukkaroa noin 100 000 eurolla vuosittain. Hallitus olisi voinut miettiä asiaa siltä kannalta, että jos kerran nykytila oli hyvä, niin miten se muuttuisi, jos Fortum myisi osuutensa toiselle ulkopuoliselle? Ei todennäköisesti mitenkään, sillä kuten on nähty, Fortum ei ole Paimion kiltti isoveli, vaan pörssiyhtiö, joka myy osuutensa korkeimmalla saamallaan hinnalla.
Vesihuoltoyhteistyössä painavia argumentteja ovat ymmärtääkseni olleet mm. henkilöstösyyt sekä yleinen tarve tehdä PARAS-hankkeen mukaisia toimenpiteitä. Rahallinen panostus on pieni, mutta teknisen toimen niukkoja henkilöstöresursseja hankkeeseen sitoutuu merkittävästi. Jos selvitystyön tuloksena syntyy seudullinen vesihuoltoyhtiö, sen huono tulos on kaavoitus- ja yhdyskuntatekniikkapäätösten eriytyminen kahteen toisistaan täysin riippumattomaan organisaatioon. Kaavoituksesta päättää Paimion kunta, vesijohtojen vetämisestä maakunnallinen vesihuoltoyhtiö, joka myöhemmässä vaiheessa voi olla myös muiden kuin alueen kuntien omistama.
Vesihuoltoyhtiön perustamisen hyvä seuraus voisi olla kuntaliitos. Putkien yhdistämisen jälkeen on luontevaa jatkaa myös hallinnon yhdistämisellä, josta jo sitten syntyykin säästöä.
Paimion talouden heikko tila johtuu pohjimmiltaan siitä, että ei ole ollut kanttia tehdä tarvittavia ikäviä päätöksiä. Tämä johtuu useissa tapauksissa siitä, että päätökset on tehty liian lähellä niitä, joita ne koskevat. Vaikka kuntalaisen vinkkelistä on hyvä, että päätöksentekijä tuntee asiat läheisesti, on varjopuolena se, että halutaan miellyttää kaikkia, ja erityisesti yrityksiä ja toisia luottamushenkilöitä.
Vaikka kuntaliitokset PARAS-hankkeen asettamissa rajoissa (mm. 5 vuoden irtisanomissuoja) ovat usein järjettömiä, pidän liitosta Paimiolle parempana vaihtoehtona kuin nykyisellä tavalla jatkamista. Nämä kaksi ensi viikon isoa päätöstä vievät meitä askelen verran liitosta kohti.
Olen menettänyt uskoni tämän valtuuston ja hallituksen kykyyn luotsata kunta ulos itse aiheutetuista talousongelmistaan.
Ville Valkonen kirjoittaa:
24. helmikuuta 2010 kello 11.52
Olipas pessimistinen loppukommentti! Tosin tuotahan mieltä monet meistä ovat… Itse olen skeptinen koko kuntakentän kyvystä ratkoa ongelmiaan näin haastavassa kriisissä (enkä tarkoita nykyistä talouskriisiä, vaan maailmantalouden ja Suomen ikärakenteen muutosta, joita suurin osa väestöstä/päättäjistä ei näytä edes tunnistavan). Osa ratkaisua olisi tämä: http://villevalkonen.wordpress.com/2009/12/31/kipeasti-kaivattua-johtajuutta-pormestarimallin-avulla/
Saska kirjoittaa:
24. helmikuuta 2010 kello 11.58
“Realiteettien” tunnustamisestahan tämäkin vain on. Toinen vaihtoehto olisi kääntää se laiva. Pessimistinen loppukommentti tulee juuri siitä, että ei se käänny.
Maakunnan alhaisimman työttömyysasteen kunta on nyt alijäämillään Suomen heikoimpien kuntien joukossa. Näillä lähtökohdilla tähän tilaan joutuminen ei voi olla muutaman väärän päätöksen tai muutaman henkilön tulosta. Yli varojen eläminen on tulosta vääränlaisesta johtamiskulttuurista ja epärealistisista tavoitteista - tai tavoitteiden puuttumisesta. Näihin en usko löytyvän muutosta minkäänlaisella ryhtiliikkeellä.
Päätökset pitää siirtää kauemmas ennen kuin niihin saadaan kylmää harkintaa.
Tomi kirjoittaa:
24. helmikuuta 2010 kello 20.14
Lainaan viisaampiani: “Kaikki tietää mitä pitäisi tehdä, mutta kukaan ei tiedä kuinka sen jälkeen voitetaan vaalit.” Julkinen sektori tulee saada jollain aikataululla tuottavuuden kehityksessä vastaamaan nykypäivää. Viime vuodet yksityissektori on tuottavuudessa pysynyt kansainvälisessä kilpailussa mukana, teollisuuden tuottavuudessa erittäin hyvin, palvelutuotannossa keskinkertaisesti. Julkisen talouden puolella suunta on ollut päinvastainen. Tilanne on kestämätön ja julkisen sektorin norsumaisuus laskee koko kansakunnan kilpailukykyä ja siten hyvinvointia.
Ei se Saska monta päivää tarvinnut siellä Lapissa, niin jo Sodankylä erotti kunnanhallituksen. Kouluverkkoselvityksen ja vesijohtojen myynin välissä ehtii tietysti tehokas mies monen moista.
Saska kirjoittaa:
24. helmikuuta 2010 kello 20.58
Niin, ja kunnanjohtajaakin hakevat, Sodankylään. On suorastaan valinnan vaikeus.
Julkisen sektorin ongelma on se, että ihmiskäsiä on pirun vaikea automatisoida. TYövoimavaltainen ala ei voi nostaa tuottavuutta - niiillä mittareilla, mitä siihen nyt yleensä käytetään - samassa tahdissa kuin yksityinen sektori, jossa suuri osa toiminnasta on teollisuutta.
Tietysti tehokkuutta on parannettava, tästä lienee jokainen valtuutettu täälläkin yhtä mieltä.
Vaikka näihin toimiin ryhdyttäisiin, ja tulostakin saavutettaisiin niin, että nippa nappa pinnalla pysyttäisiin, ei perusongelma vielä korjaudu. Lyhytjänteinen päätöksenteko ja tarpeeton isottelu.
Tomi kirjoittaa:
24. helmikuuta 2010 kello 21.39
Totta on, että julkisella sektorilla käsiparit ovat koneella korvaamattomia. Uskonkin, että vanhainkodeissa, kouluissa ja vaikkapa päivähoidossa käsiparien tarve tulevaisuudessa on ennemminkin kasvava kuin laskeva. Samaan aikaan kuitenkin moni käsipari tekee edelleen sellasta hommaa, joka voitaisiin koneellistaa. Samalla tuottavia käsipareja saataaisiin tuottaviin töihin. Tehostamisen kohteet pääosin on hallinnollisia ja kunnan ydintoimintoihin (karmea termi) liittyvien palvelujen tuottamisesta.
Tuotavuuden nostaminen ei ole mitään mukavaa puhaa ja siinä puuhassa ei kaverimäärä (edes facebookissa) kasva. Saati äänisaalis vaaleissa.
Saska kirjoittaa:
25. helmikuuta 2010 kello 8.28
Kyseessä on kuulemma Baumolin tauti, amerikkalaisen kansantaloustieteilijän mukaisesti. Koska opettajan työtä on edes teknisillä vetkuttimilla vaikea tehostaa ja kun taas yksityisellä puolella erityisesti teollisuudessa se on suorastaan helppoa, ei VOI käydä muutoin kuin että julkisen puoli muuttuu koko ajan tehottomammaksi yksityiseen verrattuna. Tämä ei kuitankaan ole niin kamalaa kuin miltä se kuulostaa - sillä tehokkuus ei ole arvo sinänsä, vaan keino saavuttaa päämääriä - koska se ei sinänsä tee vielä julkisia palveluita koko ajan kalliimmiksi.
Ajatellaanpa näin: julkisella sektorilla tarvitaan 2 käsiparia nostamaan vaari vuoteesta nyt ja 10 vuoden päästä. Ei siis kehitystä, ei tehostamisen mahdollisuuksia. Samaan aikaan toisaalla: teollisuus valmistaa tänään 1000 kpl härpätintä 10 työntekjiän työpanoksella, mutta 10 vuoden päästä siihen tarvitaan enää 8 työntekijää. Tehokkuuden lisääntyessä teollisuus vähentää 2 henkeä härpätinlinjalta. Säästöt menevät suurimmaksi osaksi härpättimen myyntihintaan. HÄrpätin (ja kaikki muut teolliset tuotteet samalla tavoin, omassa tahdissaan) halpuvat, samaan aikaan kun julkisella sektorilla edelleenkin tarvitaan 2 käsiparia nostamaan vaari vuoteesta.
Teollisuuden tuottavuuden lisäyksen tuloksena siis:
- julkinen palvelu on tullut kalliimmaksi yleiseen hintatasoon verrattuna
- 2 henkilöä on jäänyt vaille työtä
Osa tuottavuudesta menee palkkoihin. Korkeammalla palkalla kustannustason laskiessa halutaan uusia tavaroita tai palveluita. Merkittävä osa haluista suuntautuu terveys- ja hyvinvointipalveluihin, joita julkinen sektori tuottaa. Kun julkinen sektori kuitenkin saman kehityksen tuloksena muuttuu koko ajan tuottamattomammaksi, syntyy julkisen palvelun tuottavuuskriisi. Oikeastaan aika lailla ilman sen omaa syytä.
Tietysti julkinen puoli on kriisiyttänyt itseään ihan omin keinoinkin. Työn organisointi ja kannustimet ovat säälittäviä verrattuna siihen, mitä ihmiset tietävät niiden olevan yksityisellä puolella. Se syö moraalia ja työtehoa, ja tämä ongelma on totta kai hoidettava. Riippumatta noista teollisuuden tehokkuuden aiheuttamista.
Näin sanovat kansantaloustieteilijät. Vaikka he eivät valtioita johdakaan eivätkä kovin usein yrityksiäkään, uskoisin, että jotain asian tynkää tässä on.
Jari KÃ¥rlund kirjoittaa:
25. helmikuuta 2010 kello 13.04
On myös mahdollista, että jos härpättimen tekoa ei tehosteta, jäävät työttömäksi kaikki 10 henkeä plus pieni määrä saman puulaakin hallintoväkeä ja muita asianosaisia.
Koneet ovat tulossa vaarin nostoonkin. Minulla ei ole mitään tekemistä linkin takaa löytyvien vempeleiden kanssa. Sivu sattui tulemaan ensimmäisenä vastaan.
Saska kirjoittaa:
25. helmikuuta 2010 kello 13.17
Jep, koneita ei pidä kieltää, ei teollisuudessa eikä julkisella puolella. On tietysti aina tarpeen laskea, että säästääkö kone rahaa. Kun teollisuus hankkii koneen, sitä kannattaa käyttää vuorokauden ympäri, ja koneen tuotoksille pitää sitten vain hakea markkinat. Hoitotyössä kallis kone ei tule halvemmaksi sillä, että vaareja nostellaan sängystä toiseen ympäri vuorokauden, jos vaaria ei todellisuudessa tarvitse siirtää kuin kahdesti. Mutta hyvä kone silti, ja varmasti hintansa arvoinen paikoissa, joissa käyttöä löytyy.
Sitä sopii myös miettiä, että kannattaako teollisuuden jakaa tuottavuuden kasvu hintojen alennuksena ja korkeampina palkkoina (raha näihin tulee niistä kahdesta loparit saaneesta). Olisiko parempi lyhentää työaikaa ja maksaa sama palkka? Tämä ainakin hidastaisi tuota julkisten palvelujen suhteellista kallistumista. Se tietysti edellyttäisi sitä, että ihmiset toteasivat, että lisäraha ei tuo onnea. (Niin kuin ei tuokaan: ks. http://www.stat.fi/artikkelit/2008/art_2008-11-12_002.html?s=0#6)
Kuntaliiton tj laukoo jo toisaalla, että kun 2 viimeistän elinvuotta tuottavat 80 % ihmisen kunnille aiheuttamista kustannuksista, niin hoitotestamentti on tärkeä. Eutanasiasta kieltää puhuvansa, mutta kyllähän ajatus siinä sisään rakennettuna on.
http://www.sttk.fi/Page/9a2ed86a-c213-46b1-95d8-78c1f53dda1a.aspx
Ennen kuin ajatuksen tyrmää, pitää miettiä mihin päädytään nykysysteemin jatkamisella. Jos taloustieteilijät ovat oikeassa (se Baumol), julkiselta puolelta yksinkertaisesti loppuu raha. Jos lähdetään siitä, että paras mahdollinen hoito on taattava kaikissa tilanteissa, on karsinta tehtävä sitten joistakin ei-henkeä-uhkaaviin-tilanteisiin liittyvistä palveluista, kuten vaikkapa kouluista, hammashoidosta, katuvalaistuksesta jne. Mikäpä siinäkään. Asiat on kuitenkin laitettava järjestykseen, ja voi olla, että itse olisin valmis allekirjoittamaan vaikka minkälaisen hoitotestamentin, jos sillä pidettäisiin vaikkapa koulut maksuttomina.
Jari KÃ¥rlund kirjoittaa:
25. helmikuuta 2010 kello 15.02
Julkisellakin puolella kone saattaa tulla pitkän päälle halvemmaksi siinä tapauksessa, että työntekijä pysyy työkykyisenä pidempään. Kahdeksankymmpiseksi tai mihin nykyisten kolmekymppisten eläkeikä nykymenolla sitten pitääkään nostaa. Koneella voidaan myös ikävä työ saada sen verran mielekkäämmäksi, että sitä viitsii sama ihminen tehdä pidempään. Tiuhaan tapahtuva uuden henkilön palkkaaminen ja kouluttaminen vie aina resursseja. Kunnilla ja yrityksillä on mielestäni suuri ero siinä, että kunnat, varsinkin vaikeassa taloustilanteessa olevat, joutuvat ajattelemaan toiminnan tehostamistaan ja kulujaan hyvin lyhyellä tähtäimellä. Useimmiten uskoakseni vuosi kerrallaan. Investoinnit, joilla henkilöstön sairaslomapäivät vähenevät, energialasku pienenee ja remontit ja kalustohankinnat voidaan tehdä järkevästi, ovat mahdottomia. Voidaan tehdä vain sellaisia päätöksiä, joilla saavutetaan säästöjä seuraavalla budjettikaudella. Eli vähentää henkilöstöä ja jättää paikat ja palvelut rempalleen. Yritykset voivat, ainakin useimmiten, ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Kuinka moni kunta satsaa tänä vuonna kiinteistöjensä energiankulutuksen pienentämiseen? Patteriverkoston perussäädöstä ja ikkunoiden tiivistämisestä on välittömiä kuluja, joita ei haluta budjetin menopuolta kasvattamaan, vaikka satsaus alkaisi tuottaa muutamassa vuodessa selvää säästöä. Ainahan voi tietysti ostaa oman kaukolämpölaitoksen
Saska kirjoittaa:
25. helmikuuta 2010 kello 16.04
Sinäpä sen sanoit! Tämän vuoksi siis se energiatehokkuusaloite ei ole edennyt: mitä suotta, kun kohta on halpaa lämpöä omasta laitoksesta!
tauno lehtonen kirjoittaa:
28. helmikuuta 2010 kello 23.29
Pahan pistivät.
Milläs nyt edes ryhmä minä änkyröi vastaan, kun aina olen ollut yhteiskunnallisen omistamisen puolesta. Toki tästä lämpökeskuksen ostamiseta voi vetää sen(kin) johtopäätöksen, että kun Fortum tarjoaa, niin kaupunki maksaa. Eli olikohan hinta oikea?
Jos en vallan väärin ymmärtänyt laskelmia, niin 10 vuoden lainalla tässä meinataan mennä ja pikkaisen ottaa joka vuosi vielä tuloakin kaupungille. Toivottava toki on, että kaupungin ahneus olisi pienempi kuin Forttumin ja jokavuotisiin hinnankorotuksiin ei olisi tarvetta mennä.
Se mihin laskelmissa oleva investointimenot perustuvat on minulle tuntematonta, mutta kaipa siinäkin joku pohja on ollut. Lienee kuitenkin tarpeen varautua myös siihen, että osa putkistosta alkaa olla iäkästä ja lämmönhukka ehkä “normaalia” suurempaa. Kukkiihan tuolla muutamissa kohdin katuviertä orvokit talvellakin, jos vähän liioitellaan, eli vuotokohtia on siellä täällä.
Miten sitten läpölaitoksen toimintaa johdetaan ja valvotaan lienee myös oman pohtimisensa arvoinen asia. Entäpä sitten, kun kokoomus “keksii”, että lämmäntuotanto ei ole kunnan peruspalvelua ja lämpölaitos myydään amerikkalaiselle eläkesäätiölle.
Samuli Lintula kirjoittaa:
1. maaliskuuta 2010 kello 9.42
Hi Saska!
Kirjoitit mm. seuraavasti: “Jos selvitystyön tuloksena syntyy seudullinen vesihuoltoyhtiö, sen huono tulos on kaavoitus- ja yhdyskuntatekniikkapäätösten eriytyminen kahteen toisistaan täysin riippumattomaan organisaatioon. Kaavoituksesta päättää Paimion kunta, vesijohtojen vetämisestä maakunnallinen vesihuoltoyhtiö, joka myöhemmässä vaiheessa voi olla myös muiden kuin alueen kuntien omistama.”
Asia ei käsittääkseni ole aivan kokonaan näin. Vesihuollon järjestäminen on kunnan velvollisuus ja vesihuollosta vastaavalla yksiköllä, myös ylikunnallisella yhtiöllä, on velvollisuus toteuttaa vesihuolto. Vesihuollon järjestäminen ylikunnallisena yhtiönä ei siis pitäisi mitenkään kaventaan kuntien kaavoitusvaltaa, vaan yksittäisenkin kunnan valta säilyy hyvin vahvasti tilaajana/asiakkaana.
Vastaavia yikunnallisia yhtiöitä on Suomessa ainakin Kotkan ja Hämeenlinnan seudulla. Lisäksi ylikunnallista yhtiötä suunnitellaan Keski-Uudellamaalla. Koska vesi on merkittävä elementti, millään näistä seuduilla ei ole halua yksityistää vesihuoltoa. Itse asiassa voisi olla sekä Paimion että muiden Turun seudun vihreiden tavoite saada yhtiöjärjestykseen kirjaus, joka estää osakkeiden myymisen muille kuin seudun kunnnille.
Saska kirjoittaa:
1. maaliskuuta 2010 kello 10.08
Hei Samuli, kiitos tiedoista. Hämeenlinnan seutu on tuotu esille hyvänä esimerkkinä juuri Paimiossa asiaa perusteltaessa. Ensin tehtiin vesihuoltoyhtiö, ja sitten pari vuotta myöhemmin kuntaliitos, jossa kaikki paitsi yksi yhtiön jäsenkunnista sulautuivat Hämeenlinnaan.
Putkien liittäminen joko antoi niin hyviä kokemuksia, että liitokseen uskaltauduttiin, tai sitten kuntaliitos oli selvä jo putkia päätettäessä. Tai sitten yhteiselo osoittautui vaikeaksi, tiedä häntä. Kotkapuolestaan on tehnyt kuntaliitosselvitystä Pyhtään kanssa.
Minusta maanalainen kuntaliitos kertoo aika paljon kuntaliitoksen tarpeesta myös maan päällä. Esimerkit tukevat kantaani.
Hallintohimmeli on jo nyt ongelma. Vaikka en pidä liitoksia miten kään huonoina kaikissa tilanteissa, on Paimion vinkkelistä ollut aika vaikea löytää hyviä perusteita mennä luovuttamaan laisinkaan päätösvaltaa ylikunnalliselle yksikölle. Näitä kun on jo ihan tarpeeksi muutenkin.
Reiluinta on lähteä kuntarajoista, jotka kuuluu asettaa työssäkäyntialueiden mukaan. Tässä Vihreät voisivat olla aloitteellisia. Yhdyskuntarakenteen hajautuminen jatkuu aivan tasan niin kauan kuin ympäryskunnat kilpailevat Turussa töissä käyvistä ihmisistä, sekä Turun kanssa että toisiaan vastaan.
Jos yhtiömalliin mennään, osakkeiden myynti muille kuin kunnille olisi todellakin estettävä. Eräs kunta-asioiden veteraani huomautti, että se hoituisi paljon yksinkertaisemmin valitsemalla yhteiselle vesihuoltotoimijalle toinen kuin nyt esitetty toimintamuoto. Nyt ehdolla oleva on konsultin esitys, eikä välttämättä ole huomioinut kuntapuolella mahdollisia muita malleja. En muista mikä se oli, pitää selvittää.
Saska Tuomasjukka » Arkisto » Puolueen talousongelma kirjoittaa:
29. maaliskuuta 2010 kello 21.49
[…] Miten julkisen sektorin tuottavuutta voidaan oikeasti parantaa, kun se sairastaa parantumatonta Baumolin tautia? […]