Mielenkiintoinen?
blogi – 13. tammikuuta 2010 klo 22.44
Joku sanoi Vihreiden ehdotusta mielenkiintoiseksi. Olen kahden vaiheilla. Tarkoittaako se pöljää? Vai oikeasti harkitsemisen arvoista?
Voi olla pöljää ehdottaa kouluverkkosuunnitelmaan isoa muutosta silloin kun enemmistö on henkisesti tylsynyt sen hyväksymään. Mutta voi olla myös aidosti mielenkiintoista pohtia parasta tapaa sulkea kyläkoulu.
Ehkä se oli molempia. Kun pöljyys meni, mielenkiintoisuus jää.


Tomi kirjoittaa:
15. tammikuuta 2010 kello 10.03
Diplomaattien kielellä mielenkiintoinen tarkoittaa kummallista, mahdotonta ja toteuttamiskelvotonta. Kaleva-Diplomatia-Kaleva sanakirjassa se siis varmasti voi olla muotoiltuna pöljä. Ehdotuksenne taasen ei kokonaan täyttänyt pöljän kriteereitä. Mielenkiintoisena pidin sitä, että kansanopiston tiloja ei tarvitse ottaa käyttöön. Tilaahan näissä kaikissa kouluissa on hetken päästä yllin kyllin. Selvitystä en ole lukenut, mutta blogistasi sain käsityksen, että kansanopiston alatalot tulisi koulukäyttöön? Kummallista. Ei luulisi ainakaan tiloista olevan kiinni. Onko se Paimion mielenkiintoinen kunnallispolitiikka vai bloggaava kunnallispolitiikko, joka saa aikaan raflaavia jopa populistisia kommentteja kenttään? Kenties Saska onkin ensikaudella ensimmäinen Perussuomalainen edustaja valtuustossa?
tauno lehtonen kirjoittaa:
15. tammikuuta 2010 kello 10.08
Vaan kyllä se pöjyyskin tuntuu herättävän mielenkiintoa. Eilen televisiossa pääuutiseksi nousi se, että Sos Dem puoluehallituksessa (vai oliko -valtuusto) demareitten “suvi-anne” Urpilainen ei puheessaan kertaakaan maininnut sanaa Toveri. Mites olisi jos seuraavassa valtuuston kokouksessa puhuttelisikin kuulijoita (=noin vajaa puolet valtuutetuista ja kaksi lehterillä) Toveriksi, niin ottaisivatko paremmin kantaa.
Eli jos esittäisi täysin pöljän ajatuksen ja siihen joukkoon saisi ympätyksi toveri sanan, niin olisiko siinä sitten puheenvuoro jota laajemminkin mainittaisiin mielenkiintoiseksi.
Saska kirjoittaa:
15. tammikuuta 2010 kello 11.18
Kannattaa kokeilla, Tauno. Mutta kyllä sinun puheita kuuntelee kaikki. Minulla on hyvä vinkkeli sieltä yläriviltä. Halliston Reijo jo kerran sanoikin, että orkesteriako sieltä johdat kun huidot ja osoittelet että kenen puheenvuoropyyntö on siellä jonossa.
Asiaan. Toverikuulumisethan voi vaihtaa toverisalissa eiku Paimiosalissa.
Kiitos Tomi suomennoksista. Kevytpöljä ehdotus?
Ei kunnan pidä makuuttaa minun tai naapurinkaan rahoja kiinteistöissä, joille ei ole täyttä käyttöä. Raha maksaa, vaikka se olisi veronmaksajaltakin. Reservitilaa ollaan nyt jättämässä kansanopiston ylä- ja alataloon, kun Vistan koulu on jo tungettu täyteen kuljetusoppilailla. Samaan aikaan tyhjää tilaa on myös Sähkönkulmassa, joka oli lukiolle liian iso. Kun vain kansanopiston tiloista on mahdollista luopua kannattaisi Vistan koulu suunnitella alusta lähtien niin, että kansanopiston tiloja ei tarvita. Sähkönkulmahan on jo kaavoitettukin pelkästään opetuskäyttöön, joten niistä on nyt pidettävä kiinni.
Todella ultrakevytpöljäksi ehdotus muuttuu, jos Nummenpään lasten laittaminen Jokelan kouluun tosiaan pienentää ryhmäkokoja. Se olisi iso parannus nyt syksyllä odottavaan tilanteeseen.
Saska kirjoittaa:
15. tammikuuta 2010 kello 11.22
Ai niin, Tintti uhkasi jo kauan sitten, että se ottaa lapset ja eroaa jos liityn kokoomukseen. En ymmärrä uhkauksen taustoja.
Kyllä useimmilla puolueilla on opittavaa persuilta. Vaikka Soini on useimmiten väärässä silloin harvoin kun on jotain mieltä, niin se on totta, että vain vihreillä ja persuilla on Suomessa joku yhteys oikeaan kansaan. Aika erilaisiin sen osiin. Siksi näiden kahden näkemykset voipi joskus tuntua populismilta, joka hapattaa poliittisen kerman. Mutta jos kutsutaankin sitä kansanliikkeen perinteeksi?
Tintti kirjoittaa:
15. tammikuuta 2010 kello 14.26
Uhkaus koskee myös liittymistä persuihin, Tuomasjukka. Varalta huomautan.
Saska kirjoittaa:
15. tammikuuta 2010 kello 15.10
Entä Muutos 2011?
Tintti kirjoittaa:
15. tammikuuta 2010 kello 16.07
Jäät lisäksi ilman yhteishuoltajuutta. Mutta mitäköhän Tuomasjukka tarkoittaa “oikealla kansalla”? Tämä ilmaus kuulostaa … populistiselta.
Saska kirjoittaa:
15. tammikuuta 2010 kello 16.15
No niitä, jotka ei tule poliittisten kerhojen maanantaipalavereihin. - Paimiota laajemmassa katsannossa tarkoitin sitä, että tällä hetkellä spontaani kansalaisaktiivisuus kanavoituu lähinnä näihin kahteen puolueeseen.
Kyse on myös ratekiasta, ks. http://www.tuomasjukka.fi/?p=381
Vaikka miestä muuten huonosti huoltajuuskiistoissa kohdellaankin niin epäilen silti, että ihmisoikeustuomioistuin toteaisi laittomaksi päätöksen, jossa isältä kiellettäisiin huoltajuus poliittisen kannan vuoksi.
tauno lehtonen kirjoittaa:
15. tammikuuta 2010 kello 18.47
Miksikäs muuten populismia pidetään jotenkin vähäarvoisena, jopa huonona. Samoin kuin sitä, että “politikoi jonkun asian”.
Piti taas kaivaa Jokamiehen sivistyssanasto vuodelta 1948 ja lukea sieltä sana popularisoida, joka lienee lähinnä tätä populismia, ja siinä sanotaan, sanan tarkoittavan: kansanomaistaa, esittää kansan- yleistajuisesti. Elikkä; jos esität asiasi siten, että sen tavallinen rahvaskin ymmärtää, olet populisti ja sanasi on mitätön. Voit siis olla samaa mieltä vaikka Soinin kanssa, mutta se pitää esittää niin, että sitä ei rahvas käsitä.
Ja sitten se asioiden politisoiminen. Käytetään em. lähdeteosta. Siinä politiikkaan on sisällytetty mm. määreitä; valtio-opillinen, taidollinen, viisas, älykäs. Eli, kun Saska on politisoinut mm. erään koulupytingin ja sitä koskevat selvitykset, niin Saska on sekä taidollinen, että viisas, ovela ja älykäs.
Jos haluaa malliksi lauseen joka sisältää sekä populismia, että politiikkaa niin kannattaa lukea ne neljä sanaa jotka Tintti on tuolla edempänä kirjoittanut: “Jäät lisäksi ilman yhteishuoltajuutta.” Lauseessa on populismia. eli sen ymmärtää tyhmempikin. Siinä on politiikkaa, koska se edellyttää kohteeltaan viisautta , se on ovela, koska se kätkee sisälleen tiedon, että jostakin on jo jääty paitsi, tulisihan tämä yhteishuoltajuuden epääminen jonkun lisäksi. ja viimeksi, se on taidollinen sillä siinä ei ole kirjoitusvirheitä.
Siis populismi ja politiikka nille kuuluvaan korkeaan arvoonsa.
jarkko kirjoittaa:
16. tammikuuta 2010 kello 22.10
Kaikilla on omat kipupisteensä. Saskalla on nyt ainakin varma tapa hankkia aikaa itselle jos jää putki päälle. Lomakkeita saa allekirjoittaneelta
Henkilökohtaisesti en ole pystynyt noita puoluevaihtoehtoja juurikaan pyörittelemään. Äänestin joskus NuorSuomalaisia EU-vaaleissa, mutta muuten olen pysynyt herran nuhteessa. Voisin ehkä olla City-kepulainen, jos Suomi loppuisi Tampereeseen. Mutta sitähän riittää kuulemma vielä vähän Tampereen jälkeenkin.
Rouvan lähtemisestä en tiedä, mutta joskus olen siten nuorena poikana ymmärtänyt, että jos jonkun ay-järjestön jäsenkirjan hommaan niin perinnöttä jään. Eikä kyllä ole koskaan ollut lähelläkään. “Loimaan kassalla” mennään. Työni puolesta toki teen viikoittain yhteistyötä ay-väen kanssa, tekevät tärkeää työtä, mutta jätän sen suosiolla asialleen omistautuneille.
Tähän loppuun pieni ay-kevennys: Olin taannoin Turun PAM:in juhlissa työnantajan edustajana. Kun astuin saliin näin punaliput lavalla. Ja juhlapuhujakin näytti ohjelman mukaan olevan T. Filatov (vai -ff). Pientä pakokauhua… rauhoituin kun minulle luvattiin että ei tarvitse laulaa. Ruoka oli hyvää ja oli muutenkin mukava ilta.
Nina kirjoittaa:
16. tammikuuta 2010 kello 22.24
Kyllä se rouvakin lähtisi niin ay-järjestön jäsenkirjasta kuin puolueen vaihdostakin.
Saska kirjoittaa:
16. tammikuuta 2010 kello 22.39
Tauno, Tintti onkin tosi hyvä pisteissä ja pilkuissa.
tauno lehtonen kirjoittaa:
17. tammikuuta 2010 kello 15.20
Jarkolle vaan kiitokset siitä, että hänellä on noita kokoomukseen liittymiskaavakkeita. Aikoinaan niitä jo Salmelalta kyselin. hautaustestamentin ohella olisi hyvä hoitaa myös kokoomukseen liittyminen ennen kuolemaa. Olisi siinä sitten vasemmistolla iloitsemista kun yksi kokoomuslainen kuolisi.
P.S.
Tuli muutoin entisaikaan (silloin kun kepulla ei vielä ollut ylimääräistä hallituspaikkaa) minulle sydänleikkauksen jälkeen TYKsiin kortti jossa kirjoitus: Parane pian. T:voo Paimion kaupunginhallitus. Äänin 5 - 4.