Paimion kaupungin verkkofoorumissa keskustellaan Fortum-lukiosta
blogi – 23. kesäkuuta 2009 klo 7.59
Paimiossa tehtiin 3, 4 vai oliko se 5 vuotta sitten aloite kuntalaisten sähköisestä keskustelufoorumista. Asia ei ole vielä edennyt kaupungin rattaissa mihinkään.
Kokoomuksen valtuutetun Anna Mellinin blogissa käydään juuri nyt kunnan tärkeimmästä asiasta aktiivista keskustelua. Anna kirjoitti näkemyksensä Fortum-lukiosta, ja kommentteja on tullut
- keski-ikäisiltä pieniltä vihreiltä miehiltä,
- Paimion epäviralliselta museolautakunnalta ja
- kokoomuksen näköalattomilta vanhuksilta.
Tämä on hyvä alku. Kutsun kaikkia normaaleja kuntalaisia mukaan!
Ehdotankin, että Paimion kaupunginhallitus toteaa aloitteen sähköisen kuntalaisfoorumin perustamisesta käsitellyksi, ja kehottaa kaikkia kuntalaisia lukemaan ja kommentoimaan Annan blogia.


helena lahti kirjoittaa:
24. kesäkuuta 2009 kello 15.31
Juu, kävin lukemassa Annan blogia ja kirjoitin kommenttiakin mutta pyyhkäisin sen pois kun kirjoittajien tyyli sai minusta kaikkein pahimman puolen esiin ja kirjoitin soinimaista tekstiä. Eipä silti, sillähän tuntuu pääsevän pitkälle !
Jos kumminkin yhdessä vaadittaisiin vielä sitä virallista keskustelusivustoa niin useampi osallistuisi. Minä vanha täti kun viitsisi lukea kovin nokkelaa (lue nokkavaa) nuorten maailman diipadaapaa vaikka siellä asiaakin joukossa voi olla. ja ihan mielellään käyttäisin alkuperäistä äidinkeltänikin, you know!
Huomenna sitten keskustellaan livenä valtuustosalissa tuosta isosta ja vakavasta asiasta, jonka valmistelu tosiaan aloitettiin paljon enemmän kuin viikko sitten. ja eikä liene viimeinen iso päätettävä asia, sitä vartenhan siellä ollaan ! Mukavaa ja raikasta kesää !
Saska kirjoittaa:
24. kesäkuuta 2009 kello 20.44
Hei Helena. Uudistetaan ihmeessä se aloite. Olen varma, että sekä valtuusto että kuntalaiset saisivat siitä hyötyä. Ja jos ei kunta siihen kykene, niin ei tuon nyt pitäisi olla vaikeaa tehdä harrastepohjaltakaan.
Valmisteltu ja valmistauduttu on. Se mitä jäin kaipaamaan oli keskustelu ennen valtuustosalia, jonne kaikki tulevat jo päätöksen kanssa. Valtuustoseminaarinhan piti olla arvoista, mutta talouden jälkeen ei aikaa sitten ollutkaan.
Hyvää kesää sinullekin - ja toivottavasti nimenomaan raikasta, toivoo tällainen pohjoisen kasvatti.
Janne Suominen kirjoittaa:
26. kesäkuuta 2009 kello 0.25
Moi,
on kyllä itsekin ääneen ihmeteltävä miksei paikkaa Paimiolaiselle keskustelulle ole. Saskan ja Annan inspiroimana pykäsin itsekin pystyyn oman blogin. Jos se onnistuu tällaiselta tahvolta niin pitäisi moinen onnistua kaupungiltakin. Niin ja koska toivon tulevaisuudessa omallenikin blokilleni keskustelua niin olet Saskan yksi ensimmäisistä “uhreista”. Haluan kuitenkin pohjustaa sen verran näin kun emme toisiamme tunne että itse kirjoittelen pientä pilkettä silmäkulmassa, joten älköön ottaka liian vakavasti. Höpinääni tullee jatkossakin löytymään sivultani: http://paimiolainen.vuodatus.net/
Terveisin Janne Suominen