Saska Tuomasjukka

Uskonto on minulle ongelma. Useat - useimmat? - ystäväni ovat hyvin uskonnollisia, ja silti tiedän, että kuolen rauhallisin mielin uskottomana.

Tämän vuoksi en ole oikein tiennyt mitä ajatella valtion ja kirkon liitosta. Vuosi pari sitten Vihreät linjasivat puoluekokouksessa tavoitteeksi niiden erottamisen, minkä jälkeen puolet jäsenjärjestöistä sanoutui tavoitteesta irti.

Minustakin tuntuu intuitiivisesti, että luterilaisuus on sellainen osa suomalaisuutta, jota ei pelkästään kirkon jäsenmäärän laskun vuoksi pitäisi hätäsektiolla valtiosta erottaa. En kuitenkaan osannut tätä itselleni tarpeeksi hyvin perustella, ja kannoin huonoa omaatuntoa.

Oma kantani on nyt Oden kanta.

“Uskonnolliset ihmiset elävät muita onnellisemman elämän. Usko auttaa kestämään vaikeuksissa. Kaikki uskonnot saarnaavat itsekkyyttä ja ahneutta vastaan ja yhteisen hyvän puolesta. Näistä kahdesta se hyödyllisyys evoluution silmissä ehkä kumpuaa. Ja siitä, että yhteinen usko antaa kansalle eettisen koodin, jota kaikki noudattavat, ateistitkin. Eräs nykyinen piispa sanoi, ettei hänen uskonnon arvostukselleen ole merkitystä sillä, onko Jumala olemassa, koska usko tuo niin paljon hyvää jo maanpäällä.

[…]

Vastustin aikanaan pohjoismaista valtionkirkkojärjestelmää, mutta olen muuttanut kantani täysin. Uskonnon kanavoiminen viralliseen kirkkoon suojelee uskovaisia uskonnon väärinkäytöksiltä ja koko yhteiskuntaa uskontoon joskus liittyviltä hyvinkin kielteisiltä piirteiltä. Se siis tavallaan kesyttää uskonnon. Valtionkirkon vaikutus politiikkaan on Suomessa paljon vähäisempi kuin amerikkalaisten televisiosaarnaajien.” Lue lisää täältä.

Kiitos Ode. Yksi pakana pelastettu.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.